Lucca 5.7.2016

5.7.2016 Tiistai, Lucca

Tällä kertaa aamu sujui ilman sen kummempaa draamaa ja aamiainen nautittiin jälleen terassilla. Ja sitten nokka kohti Luccaa.  Kuskia oli nyt vaihdettu ja takapenkillä kirjoitettiin matkakertomuksia ja luettiin matkaoppaita.  Huomasimme olevamme perillä, kun Luccan muurit tulivat näkösälle. Kaupungin edessä oli jonkin verran ruuhkaa kaatuneen puun takia, mutta lopulta saimme auton parkkiin aivan muurin kupeeseen. 

Mura di Lucca

Aluksi ihmettelimme jäteauton ja sen reippaiden virkailijoiden touhuja: isot roskalaatikot olivat maan alla ja ylösnousivat sieltä koneellisesti tyhjennettäväksi. Kaupunki oli kuuma, n. 30 astetta ja päätimme tutkailla sitä ensin vilpoisalta puiden varjostamalta muurilta käsin. Muuri on rakennettu 1500-1600 -luvulla ja se on Keski-Euroopan parhaiten säilynyt kaupunginmuuri.  Muurinharjareitti näytti olevan myös lenkkeilijöiden suosiossa.  Ilmeisesti kaupungin muurin puolustushistoriaan liittyen kaupungissa kaupiteltiin edelleen nuolia ja lähistöllä havaitsimme myös jousiampumaradan. 

Vista dalle mura lucchesi

Spazzatura

Sitten päätimme virkistäytyä lounastamalla. Ravintola löytyikin läheltä Piazza del Mercatoa, kuuluisaa soikeaa roomalaisaikuista amfiteatterin pohjaa (itse teatterin kivet olivat pääasiassa varastettu, muutamia oli kuitenkin jätetty toria ympäröivien talojen perustuksiin). Ravintola Baralla, joka kyltin mukaan oli ollut toiminnassa jo vuodesta 1860, osoittautui onnistuneeksi valinnaksi. Tällä kertaa aterialla olivat vuorossa raviolit lihakastikkeessa luccalaiseen tyyliin. Jälkiruuaksi tilattiin zuppa lucchese, joka suomalaisesta näkökulmasta katsottuna muistutti jonkinlaista vin santolla kostutettua pullavanukasta, todella herkullista. Astiakaapeista tuli mieleen kotona oleva yli 100-vuotias isoäidin äidiltä peritty kaappi aina hyllynreunojen pitsikoristuksia myöden.  Ravintola oli muutenkin jotenkin kotoisa sisustukseltaan, mm. takan päällä oli pieni kirjahylly.  Vaikka paikka oli osteria-tasoinen, pöydillä ei ollut likaisia astioita, koska omistajan vaimo siisti ne aina ohi kulkiessaan. Lyhyesti sanottuna tuntui siltä kuin olisi tullut kotiin ja oli vuodatettava muutama liikutuksen kyynel.

Osteria Baralla

 

Ravintolasta jatkoimme Piazza del Mercatolle, joka oli kuuma kuin pätsi. Miten nämä luccalaiset selviävät tällaisessa kuumuudessa?  Kaikkeen tottuu, sanoi pässi, kun päätä leikattiin. Yhtäkkinen heikotuskohtaukseni pakotti seurueemme jäämään istumaan yhteen piazzan kuppilaan nauttimaan virvokkeita, perunalastut saatiin ilmaiseksi. Siitä sitten jatkoimme kohti Luccan Duomoa, joka on omistettu San Martinolle, sotilaspyhimykselle, joka legendan mukaan antoi puolet omasta viitastaan kerjäläiselle. Katedraalin kaunis fasadi on tehty valkoisesta marmorista ja sitä koristaa kolme pylväsriviä. Kellotorni oli restauroitavana ja pressujen peitossa. Sisällä kirkossa on kuuluisa Volto Santo di Lucca, puinen krusifiksi omassa pikku ”tempiossaan”.   

Duomo

San Martino

Soffitto del Duomo

Altare

Volto Santo di Lucca

Duomolta suunnistimme kohti Torre Guinigia, jonka huipulla kasvaa tammia ja jonne innokkaimmat seurueesta kiipesivät ihailemaan maisemia. 

Vista dalla Torre Guinigia

Parkkiaika Luccan muurin vieressä alkoikin olla lopuillaan ja läksimme hurruuttelemaan kohti majapaikkaa. Iltapala nautittiin jälleen terassilla tähtien tuikkeessa. Nukkumaan oli vetäydyttävä aikaisin, koska seuraavaksi päiväksi oli suunnitteilla retki Cinque Terreen.